Rattijuopumustilastot näyttävät rajua kasvua huumeiden käytön lisääntymisenä. Viimevuonna huumerattijuoppoja jäi poliisin haaviin yhtä paljon kuin alkoholin vaikutusen alaisia kuskeja
Huumekuskien määrä kasvoi kolmanneksella 2019 verratuna. Poliisin tilastojen mukaan vuonna 2020 ratsioissa jäi kiinni 10800 huumekuskia, joista 9300 oli käyttänyt pelkästään huumeita eikä mukana ollut alkoholia. Huumeita ja alkoholia sekaisin käyttäneitä oli 1500.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalaisen mukaan syy huumerattijuopumusten määrän kasvulle täytyy olla lisääntynyt huumeiden käyttö. Joka näkyy myös THL.n jätevesitutkimuksissa ja liikenneonnettomuustilastoissa. Myös pitkäaikaisen kehityksenkin perusteella voidaan sanoa, että huumeet ovat syrjäyttämässä alkoholin liikenteessä.
Poliisin arvio on, että koronarajoitukset ovat lisänneet huumeidenkäyttöä aimpaa enemmän. Lienee helpompaa tai vapaampaa käyttää huumeita eikä huumeiden käyttö paljastu niin helposti kanssa ihmisille, kuin alkoholin käyttö. Huumekuskeista ei juurikaan tehdä ilmiantoja verrattuna alkoholin vaikutuksen alaisiin kuskeihin.
Mitä enemmän poliisin ammattitaito huumekuskien tunnistamisessa karttuu ja mitä enemmän poliisi ehtii tehdä pikatestejä, sitä enemmän huumerattijuoppoja jää kiinni, Ihalainen sanoo.
Poliisin haaviin jääneistä huumerattijuopoista suurin osa on laittomien huumeiden käyttäjiä. Tavanomaisimpia ovat olleet amfetamiini ja kannabis huumeet. Ratsioissa jää kiinni myös laillisia huumaavia lääkkeitä käyttäneitä joiden vaikutuksen alaisena ajaminen on kiellettyä.
Huumesylkitestin tekeminen on helppoa ja nopeaa ja se voidaan tehdä kontrolloidusti
Pika huumetestejä voi verrata alkometriin. Se on helppo ja varma tapa selvittää onko henkilö käyttänyt huumeita ja onko hän ajokunnossa. Poliisikin käyttää pikatestejä omassa valvonnassaan.
Lisää aiheesta TurunSanomien artikkelissa

Huumetesti
Huumetesti on käytännöllinen tapa selvittää huumausaineiden tai niiden jäämien mahdollista esiintymistä näytteessä. Huumetestejä käytetään erilaisiin käyttötarkoituksiin, ja testaus voidaan tehdä useista eri näytetyypeistä, kuten virtsasta, syljestä, hiuksista, hiestä tai verestä. Lisäksi huumausaineita voidaan tutkia materiaaleista, juomista ja ympäristöstä esimerkiksi jauhe- ja sivelynäytteiden avulla.
Valtaosa huumetestauksesta perustuu pikatesteihin, jotka soveltuvat nopeaan ja helppoon seulontaan eri tilanteissa. Pikatesti kertoo, onko näytteessä havaittavissa huumausaineita tai niiden aineenvaihduntatuotteita, mutta se ei määritä käyttöajankohtaa, käytettyä määrää tai päihtymystilaa. Tarvittaessa tulos voidaan varmistaa laboratoriotutkimuksella.
Eri huumetestityypit ja käyttötarkoitus
???? Huumetestin tekeminen virtsanäytteestä
Virtsanäytteestä tehtävä huumetesti soveltuu tilanteisiin, joissa halutaan selvittää, onko huumeita käytetty viime päivien aikana. Testi tunnistaa elimistön aineenvaihduntatuotteita, jotka säilyvät virtsassa pidempään kuin esimerkiksi veressä tai syljessä. Virtsatesti on yksi yleisimmistä huumetestauksen menetelmistä erilaisissa seulontatilanteissa.
???? Huumetestin tekeminen syljestä
Syljestä tehtävä huumetesti soveltuu tilanteisiin, joissa halutaan arvioida huumausaineiden mahdollista vaikutusta testaushetkellä. Näytteenotto on nopeaa ja voidaan tehdä valvotusti. Havaittavuusajat ovat yleensä lyhyemmät kuin virtsatesteissä, minkä vuoksi sylkitestiä käytetään esimerkiksi liikenteessä tai työelämässä tuoreen käytön arviointiin.
???? Huumetestin tekeminen juomasta tai muusta nesteestä
Juomasta tai muusta nesteestä tehtävät huumetestit on tarkoitettu tilanteisiin, joissa halutaan selvittää, onko juomaan mahdollisesti lisätty huumaavia tai lamaavia aineita. Näissä testeissä tutkitaan itse nestettä, ei elimistön aineenvaihduntatuotteita. Testi soveltuu esimerkiksi tilanteisiin, joissa löytyy epäilyttävä juoma tai herää epäily aineen lisäämisestä juomaan.
???? Huumetestin tekeminen hiusnäytteestä
Hiusnäytteestä tehtävä huumetesti soveltuu tilanteisiin, joissa halutaan tarkastella mahdollista käyttöä pidemmällä aikavälillä. Hiuksiin sitoutuneet jäämät säilyvät useita kuukausia, mutta menetelmä ei sovellu tuoreen käytön arviointiin. Hiusnäyte mahdollistaa pidemmän aikajakson tarkastelun kuin muut biologiset näytteet.
???? Materiaaleista ja ympäristöstä tehtävät huumetestit
Materiaaleista ja ympäristöstä tehtävät huumetestit soveltuvat tilanteisiin, joissa löytyy epäilyttävää jauhetta, tabletteja tai mahdollisia huumausainejäämiä esimerkiksi juhlatilanteen jälkeen, kodista, työpaikalta tai muusta ympäristöstä. Näyte voidaan ottaa suoraan aineesta tai sivelynäytteenä pinnoilta, kuten pöydiltä, tasoilta tai esineistä. Testit ovat herkkiä ja pystyvät havaitsemaan myös pieniä määriä huumausaineita.
Materiaali- ja pintanäytetestit eivät kerro aineen alkuperästä, käyttöajankohdasta tai käyttäjästä, mutta ne tarjoavat nopean tavan arvioida, onko löydetty aine mahdollinen huumausaine.
Usein kysyttyä huumetestistä
Mikä huumetesti kannattaa valita?
Huumetestin valinta riippuu siitä, halutaanko arvioida tuoretta käyttöä, viime päivien käyttöä vai pidempiaikaista käyttöhistoriaa. Sylkitesti soveltuu tuoreen käytön arviointiin, virtsatesti viime päivien käyttöön ja hiustesti pidemmän aikavälin tarkasteluun.
Kuinka kauan huumeet näkyvät huumetestissä?
Havaittavuusaika vaihtelee aineen, testimenetelmän, käyttömäärän ja yksilöllisten tekijöiden mukaan. Sylkitesteissä havaittavuus on yleensä lyhyempi kuin virtsatesteissä, ja hiustesteissä käyttöä tarkastellaan useiden kuukausien ajalta.
Voiko huumetestin tehdä kotona?
Useimmat pikatestit soveltuvat kotikäyttöön, kun niitä käytetään valmistajan ohjeiden mukaisesti. Tarvittaessa tulos voidaan varmistaa laboratoriossa.
Mitä huumetesti kertoo?
Huumetesti kertoo, onko näytteessä havaittavissa huumausaineita testin raja-arvon ylittävinä pitoisuuksina. Se ei yksinään määritä käyttöajankohtaa, käytettyä määrää eikä päihtymystilaa.
Voiko huumetestillä tutkia epäilyttävää jauhetta tai juomaa?
Kyllä. Jauhe- ja pintanäytetestit soveltuvat materiaalien tutkimiseen ja juomatestit nesteiden analysointiin. On tärkeää käyttää testityyppiä, joka on tarkoitettu kyseiseen näytteeseen.
Lisätietoa huumetestimenetelmistä sekä siitä, milloin ja kenen toimesta huumetestausta voidaan tehdä, löytyy täältä: https://testeri.xf.fi/tietoa-huumetesteista/

